RUOKO SISUSTUSMATERIAALINA

Ruoko on toki perinteikäs ja luonnollinen rakennusmateriaali, mutta sitä voidaan käyttää hyvin monissa erilaisissa sisustusratkaisuissakin. Luonnonmukaisuus on viimeisinä vuosina ollut yksi nousevista trendeistä sisustuksen saralla. Erilaisia luonnonmukaisia raaka-aineita käytetään sisustuksessa runsaasti, esimerkiksi puuta, pampaheinää, bambua ja käsittelemätöntä tiiltä.

Ruokoa käytetään sisustuksessa usein sen luonnollisen tyylin ja helppohoitoisuuden takia. Ruoko on suosittu materiaali esimerkiksi parvekkeen matoissa: ruoko on viileä mutta pehmeä ja se helppo puhdistaa. Toisaalta ruoko ei ole materiaaleista se kaikista kestävin, joten esimerkiksi eteiseen, kovan kulutuksen alle se ei ole paras valinta.

Myös viherkasvit ovat tällä hetkellä erittäin suuressa suosiossa. Moni pelkää viherkasvien jäävän heikolle hoidolle ja kuolevan. Viherkasveja on kuitenkin monia erilaisia, jotka sopivat eritasoisille viherpeukaloille. Kaktusta tai mehikasvia on vaikea päästää päiviltä, sillä ne kestävät pitkiä aikoja ilman vettä. Intohimoisille kasvien hoitajille sen sijaan löytyy herkempiä kasveja, jotka kaipaavat tietyn määrän valoa, vettä ja ravinteita kasvaakseen parhaalla mahdollisella tavalla.

Kuivakukat ja erilaiset heinät, esimerkiksi pampaheinät ovat todella trendikkäitä – tämä tieto saattaa ilahduttaa heitä, joilla ei ole onnea viherkasvien kanssa. Kuivakukat ja heinät voidaan asetella tyylikkäisiin maljakoihin ja niistä voi rakentaa näyttäviäkin kokonaisuuksia. Kuivatut kasvit eivät myöskään ärsytä allergisia tai ole myrkyllisiä eläimille tai lapsille. Niiden pitkä kesto ja hyvä säilyvyys kiehtovat myös monta sisustajaa ja niitä käytetään myös monessa viihtyisässä julkisessa tilassa, esimerkiksi helsinki hotelli.

Bambu on myös yksi kovaa huutoa olevista sisustusmateriaaleista. Bambusta näkee usein rakennetun sängynpäätyjä – upea keino tuoda makuuhuoneeseen luonnonläheisyyttä ja toisaalta vähentää akustista kaikua. Vaikka bambukaan ei ole materiaalina kaikista kestävin, se on kuitenkin näyttävä sisustusmateriaali ja sopii moneen sisustukseen.

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras. Obligatoriska fält är märkta *